PUUTARHAUNELMA PIHASUUNNITTELU PIHAN RAKENTAMINEN PIHAN HOITO
Olet täällä:   PIHAN RAKENTAMINEN  » Valaistus 
Pihasuunnittelun ja rakentamisen opas (pdf)


Lataa

Yleistä pihavalaistuksesta

Omakotipihassa tarvitaan valoa monessa paikassa. Valaistuksen tulee olla riittävä, jotta rakennuksen ympäristössä on turvallista ja liikkuminen on turvallista. Pakollisia valaistavia kohteita ovat sisääntulo pihaan ja talon sisäänkäynti ja kulkuyhteydet. Nämä on valaistava turvallisuussyistä.

Muita valaistavia asioita ovat puutarhan sisällä oleskelualue, polut ja erityiset kohteet, kuten portaat ja kaiteet. Pihassa valolla luodaan tunnelmaa ja viihtyisyyttä. Valoilla voidaan tuoda esille puutarhan yksityiskohtia, puita, pensaita, vesi. Valon eri värisävyillä voidaan korostaa joitakin yksityiskohtia, esimerkiksi kalliota, siirtolohkaretta tai vesiaihetta.

Hyvä valaistus ei häikäise, se on tasainen ja riittävän voimakas mutta ei häiritsevä. Valaistus heikkenee vähitellen toiminnallisilta alueilta kohti tontin reunoja. Kulkualueilla ei ole pimeitä paikkoja.

Valaistus on hyvä suunnitella pihasuunnitelman yhteydessä. Valaistusta varten tarvittavat johdot asennetaan muun rakennustyön yhteydessä.

Puutarhassa voi käyttää vain ulkokäyttöön tarkoitettuja valaisimia. Ne ovat suojamaadoitettuja, -eristettyjä ja korroosiosuojattuja.

Pihan valaistussuunnitelma kannattaa teettää piha- tai valaistussuunnittelijalla. Sähkötöiden asennukset saa tehdä vain valtuutettu sähköurakoitsija. Sähkötöissä on noudatettava Sähkötarkastuslaitoksen ohjeita.
 


   Kasvillisuus 
   Kivirakentaminen 
   Puurakentaminen 
   Vesiaiheet 
   Koneet 
   Kalusteet 
   Valaistus 
   Pihan valaisimet 
   Asennus 



Ajankohtaista 
Etsi viherrakentaja 
Tapahtumat 
Vihertaitaja-kilpailu 
Kuukauden koristekasvit 
Tutkittua 
Usein kysyttyä 
Palaute / lähetä kysymys 
Linkit 
Yhteystiedot 

Pihakäynti 
Yleissuunnitelma 
Detaljisuunnitelmat 
Valaistussuunnittelu 

Kasvillisuus 
Kivirakentaminen 
Puurakentaminen 
Vesiaiheet 
Koneet 
Kalusteet 
Valaistus 

Kasvialueet 
Nurmikko 
Kivirakenteet 
Puurakenteet 
Vesiaiheet