PUUTARHAUNELMA PIHASUUNNITTELU PIHAN RAKENTAMINEN PIHAN HOITO
Olet täällä:   PIHAN HOITO  » Nurmikko 
Piha on kannattava investointi

Takaisin

01.12.08

Monet kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkimukset vahvistavat, että pihaan tehty investointi tulee moninkertaisena takaisin kiinteistön arvon nousuna. Monissa tutkimuksissa on verrattu toteutuneiden kiinteistökauppojen perusteella, mitä eri pihan elementit vaikuttavat kiinteistön kauppahintaan. Tutkimuksissa on osoitettu, että jopa yksittäiset pihan elementit nostavat koko kiinteistön arvoa.

Tässä otteita muutamista tutkimuksista:

•    Clemson Universityn tutkimus (Henry, 1994) tutki viherrakentamisen merkitystä kiinteistön jälleenmyyntiarvolle. Ne talot, joiden maisemointi arvioitiin korkealuokkaiseksi, lisäsivät kiinteistöjensä arvoa 4 - 5 % verrattuna taloihin, joiden maisemointi oli hyvää. Edelleen niiden talojen, joiden maisemointi oli heikkotasoista, jälleenmyyntiarvo oli 8 – 10 % alhaisempi kuin korkealuokkaisesti maisemoitujen kiinteistöjen.  

•    Joel Goldsteenin tutkimus Texas Universitystä, Arlingtonista, havaitsi, että maisemoinnilla oli suurin korrelaatio asumiseen, suurempi kuin muulla arkkitehtuurilla tai designilla (Saunder, 2003). Goldsteenin mukaan viherrakentaminen maksoi itse itsensä takaisin pitkäaikaisena asumisviihtyvyytenä ja korkeampina vuokrina.

•    Des Rosiers työryhmineen tutki 760 pientalon myyntiä Quebecissä vuosien 1993 ja 2000 välillä (2002). Tutkimus keskittyi viherrakentamisen luonteeseen talojen pihoilla ja niiden välittömässä läheisyydessä, esim. onko naapuritontti nähtävissä. 

Takaisin ylös

Heidän tutkimustuloksinaan löytyi seuraavaa liittyen viherrakentamiseen ja kiinteistöjen arvoon:
•    Puut tontilla ja sen välittömässä läheisyydessä lisäävät kiinteistön arvoa.
•    Mitä enemmän kasvillisuutta (nurmi, kukkaistutuksia, kivikkokasveja jne.) yksikerroksisen omakotitalon pihalla on, sitä suurempi on kiinteistön arvo.
•    Leikattu pensasaita tai kivimuuri lisää kiinteistön arvo jopa 4 %.
•    Rakennettu terassi saattaa lisätä arvo jopa 12.4 %.
•    Reunakivet lisäävät arvoa jopa 4.4 %.

Kaikkiaan viherrakennetun tontin osalta todettiin 7.7 % markkinaetu verrattuna maisemoimattomaan tonttiin.

•    Behen ryhmä tutki vuonna 2005 kolmen maisemasuunnitelman osatekijän merkitystä kiinteistön arvolle. Tavoitteena oli tarjota kuluttajille näkökulmia ”hyvään” maisemaan ja määritellä ne ominaisuudet, joita maisema-asiakkaat arvostavat eniten. 1 323 henkeä seitsemästä Yhdysvaltain osavaltiosta osallistui tutkimukseen. Ne kolme asiaa, joita tutkittiin, olivat kasvimateriaali, suunnitelman hienostuneisuus ja kasvien koko.

Osallistujat arvioivat suunnitelman hienostuneisuuden tärkeimmäksi ominaisuudeksi. Seuraavaksi tärkein oli kasvimateriaali ja viimeisenä kasvien koko. Tutkimuksessa selvisi myös, että kiinteistön arvo nousi 5 - 11 %, kun piha oli viherrakennettu (Behe et al., 2005).

Takaisin ylös

Joukko muitakin tutkimuksia vahvistaa edellä mainitun; sen, että viherrakentaminen lisää kiinteistön havaittavaa arvoa. Seuraavassa luettelo tutkimuksista, jotka vahvistavat asian:

•    Clemson Universityn tutkimus (Henry, 1994) tutki viherrakentamisen merkitystä kiinteistön jälleenmyyntiarvolle. Ne talot, joiden maisemointi arvioitiin korkealuokkaiseksi, lisäsivät kiinteistöjensä arvoa 4 - 5 % verrattuna taloihin, joiden maisemointi oli hyvää. Edelleen niiden talojen, joiden maisemointi oli heikkotasoista, jälleenmyyntiarvo oli 8 – 10 % alhaisempi kuin korkealuokkaisesti maisemoitujen kiinteistöjen.  

•    Joel Goldsteenin tutkimus Texas Universitystä, Arlingtonista, havaitsi, että maisemoinnilla oli suurin korrelaatio asumiseen, suurempi kuin muulla arkkitehtuurilla tai designilla (Saunder, 2003). Goldsteenin mukaan viherrakentaminen maksoi itse itsensä takaisin pitkäaikaisena asumisviihtyvyytenä ja korkeampina vuokrina.

Kaiken kaikkiaan tutkimukset viittaavat siihen, että viherrakentaminen lisää niin kotien kuin työpaikkojenkin kiinteistöjen arvoa. Myös kiinteistönvälittäjät ovat tiedostaneet tämän ja onkin väitetty, että panostamalla 5 % kodin arvosta helppohoitoiseen pihaan, jälleenmyyntiarvo lisääntyy 15 %, joka tarkoittaa, että pihaan panostettu arvo saadaan takaisin 150 %:sesti (Taylor, 2003). 

Raportin alkuperäinen nimi: Literature Review of Documented Health and Environmental Benefits Derived from Ornamental Horticulture Products
Prepared for:    Agriculture and Agri-Food Canada Markets and Trade
1341 Baseline Road, Tower 7, 7th Floor Ottawa, Ontario  K1A 0C5

Attention:    Stephen Page and John Hanson of the AAFC Value Chain Round Table Secretariat on behalf of the Ornamental Working Group of the Horticultural Value Chain Round Table
Telephone:  613-759-6237
Contact email:  pages@agr.gc.ca

Prepared by: Cher Brethour, Garry Watson, Beth Sparling, Delia Bucknell and  Terrilyn Moore
Date:  March 15, 2007

Takaisin ylös

Nurmikon hoito

Nurmikon perustamisen jälkeen annetaan nurmikon kasvaa kunnolla ennen kuin ensimmäinen leikkaus tehdään, jotta kasvusto ehtii kunnolla juurtua kasvualustaan.

Nurmikon hoidossa oleellista on säännöllinen hoito. Nurmikko leikataan pääsääntöisesti kerran viikossa, alkukesästä hiukan useammin kuin loppukesästä, jolloin kasvuvauhti vähitellen hidastuu. Nurmikosta leikataan kerralla 3–5 senttiä. Kasvusto leikataan kuivalla säällä.

Nurmikon lannoitus

Kesän aikana nurmikkoa lannoitetaan lannoitevalmistajan ohjeiden mukaisesti. Tämä takaa, että nurmikko kasvaa hyvin, eikä sammaloidu.


Pienille alueille on myynnissä valmiita pienpakkauksia lannoitukseen.

Nurmikon kastelu

Kasvukauden aikana nurmikkoa kastellaan vain tarvittaessa. Nurmikon kylvön jälkeen kasvualusta on pidettävä tasaisen kosteana, jotta itäminen ja juurtuminen onnistuu. Jos siirtonurmen asennuksen jälkeen ei sada, nurmikkoa on kasteltava parin viikon ajan, jotta nurmikko juurtuu kasvualustaan.



Maahan asennetut kastelujärjestelmät suunnitellan niin, että kasteltava alue saa vettä tasaisesti. Käytettävissä on erilaisilla säteillä varustettuja suuttimia.

Kastelu tehdään illalla tai yöllä, jotta veden haihtuminen on mahdollisimman vähäinen. Kastelumäärän tulee kerralla olla runsas, jotta vesi imeytyy koko kasvualustaan. Jos kastellaan usein ja vain vähän, juuristo jää pintaan, ja nurmikosta tulee poudanarka.

Nurmikon taudit

Nurmikoissa voi esiintyä laikuttaisena ilmiönä sienitauteja. Niiden leviämistä voi torjua kaupasta hankittavilla torjunta-aineilla.

Palaa ylös

Nurmikon talvituhot

Nurmikoilla saattaa esiintyä talvituhoja, sienitauteja ja esimerkiksi veden maanpintaan jäätymisen seurauksena. Jäätymisestä aiheutuvia tuhoja on herkästi, jos nurmikko ei ole tasainen, eli siinä on painanteita, eikä nurmikossa ole kallistuksia.

Sammaloituminen

Nurmikon sammaloituminen on tyypillinen nurmikoissa esiintyvä vitsaus. Sammaloitumisen voi aiheuttaa kasvualustan tiiviys, märkyys, happamuus ja kasvupaikan varjoisuus. Myös vähäinen lannoitus ja kasvualustan ohuus edesauttavat sammalen syntymistä.

Sammaloitumista voi torjua perustamalla nurmikon käyttämällä 20 senttiä vahvaa kasvualustakerrosta, kalkitsemalla, lannoittamalla säännöllisesti ja välttämällä kasvualustan tiivistämistä.

Nurmikon korjaus

Nurmikko voidaan korjata pienillä alueilla kuohkeuttamalla maanpinta, levittämällä uusia kasvualustakerros ja haraamalla sekoittamalla uusi siemen paikkausalueelle. Isommilla alueilla kannattaa levittää uusi kasvualustakerros ja perustaa nurmikko uudelleen.

Syyshoito

Nurmikolle levitetään syyslannoitus elokuun puolivälin tienoilla tai heti sen jälkeen ennen syyskuun puoliväliä. Syyslannoituksen avulla nurmikko talvehtii paremmin ja nopeuttaa kasvuunlähtöä keväällä. Nurmikko leikataan, kun nurmikon kasvu on lakannut. Puiden lehdet haravoidaan nurmikolta pois.

Palaa ylös


   Kasvialueet 
   Nurmikko 
   Kivirakenteet 
   Puurakenteet 
   Vesiaiheet 



Ajankohtaista 
Etsi viherrakentaja 
Tapahtumat 
Vihertaitaja-kilpailu 
Kuukauden koristekasvit 
Tutkittua 
Usein kysyttyä 
Palaute / lähetä kysymys 
Linkit 
Yhteystiedot 

Pihakäynti 
Yleissuunnitelma 
Detaljisuunnitelmat 
Valaistussuunnittelu 

Kasvillisuus 
Kivirakentaminen 
Puurakentaminen 
Vesiaiheet 
Koneet 
Kalusteet 
Valaistus 

Kasvialueet 
Nurmikko 
Kivirakenteet 
Puurakenteet 
Vesiaiheet